Maailman talousfoorumin mukaan luovuus on yksi tärkeimmistä taidoista tulevaisuuden työelämässä. Työelämässä luovuus tarkoittaa kykyä ajatella ja toimia muuttuvassa maailmassa. Perustin Tupu Creativen, jotta yrityksillä olisi matkakumppani tulevaisuuteen.

Digitalisaatio muuttaa maailmaa nopeammin kuin koskaan. Luovuus, vuorovaikutustaidot ja ihmiskeskeinen toiminta korostuvat kiihtyvässä muutoksessa: asiakas ja palveluntarjoaja muodostavat yhdessä palvelujen arvon. Luovan ajattelun avulla yritykset pystyvät vastaamaan muuttuviin tarpeisiin sekä keksimään uudenlaisia tapoja työskennellä ja hyödyntää kehittyvää teknologiaa.

Luova toiminta kukoistaa itseohjautuvassa, kunnioittavassa ja vuorovaikutuksellisessa ympäristössä. Luovassa ilmapiirissä on lupa epäonnistua ja löytää myös sitä kautta uusia tapoja keksiä ratkaisuja.

Matkakumppani tulevaisuuteen

Tupu Creative auttaa yrityksiä kehittämään ihmiskeskeisiä palveluja. Yritykseni toiminnassa käytän välineinä palvelumuotoilun, systeemiajattelun ja ennakoinnin menetelmiä sekä taideperustaista työskentelyä. Olen kokenut luovien prosessien vetäjä, aikaansaava ja empaattinen fasilitaattori ja innokas tarttumaan uusiin haasteisiin.

Matka yrittäjyyteen on vaatinut paljon ajatustyötä, keskusteluja läheisten kanssa sekä mentorointia ja sparrausta. Ensimmäisen kerran halusin lähteä tälle polulle jo 2010-luvun alkupuolella, mutta aika ei silloin ollut kypsä. Nyt se on, ja ylpeydellä toivotan juuri sinut mukaan Tupu Creativen meininkeihin.

Tutustu palveluihini ja ota yhteyttä lomakkeella, soita tai laita viestiä. Uusille yhteistyöprojekteille on kalenterissa tilaa etenkin elokuusta alkaen!

Ja jotta en olisi sika säkissä, kutsun sinut tutustumaan osaamiseeni käytännössä. Ilmoittaudu Superlectin kanssa yhteistyössä toteutettavaan Ideoinnin 100 ideaa -koulutukseen täällä.

Suurkiitos kaikille niille, jotka ovat minua tukeneet ja auttaneet uuden elämänvaiheen äärellä sekä niille yhteistyökumppaneille, joiden kanssa olen päässyt jo nyt tekemään innostavaa työtä. Erityiskiitos valokuvista Aleksille, visuaalisesta ilmeestä Venlalle ja nettisivuista Sampolle.

Tupu Creative on nyt nähnyt päivänvalon, enkä voisi olla onnellisempi. Tervetuloa kanssani luovaan ja ihmiskeskeiseen tulevaisuuteen!