Menetelmät ja työkalut kaipaavat aina toimiakseen tavoitteen. Pelkkiin menetelmiin turvautuminen aiheuttaa osallistujissa epäilyksiä siitä, mihin työskentely on johtamassa. Joskus on hyvä kehoittaa luottamaan prosessiin, mutta useimmiten kannattaa luoda prosessi luotettavaksi tavoitteen kautta.
Usein seminaareissa ja työpajoissa osallistujat toivovat saavansa konkreettisia työkaluja jonkin asian tekemiseen tai jonkinlaisen ajattelutavan jalkauttamiseen. Itselleni konkreettisin oppi menetelmistä tuli osaksi työkalupakkia jo ammattikorkeakouluopinnoissa ”teatteri opetuksessa”-opintojaksolla.
Tuntisuunnitelmia tehdessä nyrkkisääntönä oli, että jokaisella harjoituksella tulee olla tavoite, ja edeltävien harjoitusten tulee johtaa tai valmistaa seuraavaan tehtävään. Näin ollen erilaisilla lämmittelyharjoituksilla pystyy nostattamaan tunnelman riehakkaan yhteiskoreografian tekemiseen, tai toisilla lämmittelyharjoituksilla rauhoittamaan ilmapiirin keskittyneeseen kirjoitustyöhön. Ja samaa ajattelua voi soveltaa teatterin ulkopuolella missä tahansa fasilitoidussa työskentelyssä, kuten vaikka palvelumuotoilun työpajoissa.
Menetelmistä on eniten hyötyä silloin, kun ne on tarkoituksenmukaisesti valittuja. Kun itse suunnittelen työpajaa tai fasilitoitua toimintaa, pyrin selvittämään ensin sen, mitä tavoitetta kohti mennään. Jos esimerkiksi työpajassa on tärkeää päästä lähemmäs asiakkaan ajattelua, voi virittävänä harjoituksena olla jokin empatiaa herättävä mielikuvamatka asiakkaan maailmaan. (Toki parhaiten asiakkaan maailmaa lähelle pääsee, jos asiakas on itse mukana kuvaamassa omaa maailmaansa.)
Seminaareissa ja työpajoissa uusia työkaluja kaipaavilla usein on jo perusosaaminen osallistavien menetelmien käytöstä. Perusosaamista soveltamalla voi uusia työkaluja ja menetelmiä myös kehittää itse. Tuttujen menetelmien jalostaminen uusiksi, ja uusien ideoiden käyttöönotto onnistuu parhaiten, kun aloittaa määrittämällä toiminnalle tavoitteen.