”Ja nyt, suosittelen vaihtamaan työskentelyparia sellaiseen, jonka kanssa et ole aiemmin työskennellyt.”
Ryhmänohjaajana ymmärrän, mitä tällä ohjeella tavoitellaan. Osallistujana pelkään noita sanoja. Miksi?
Jotta ihminen voi ylittää oman mukavuusalueensa rajat, täytyy ensin synnyttää psykologisen turvallisuuden tunne. Kun yhteistä työskentelyä aloitetaan, on tärkeää, että osallistuja tulee ensin tietoiseksi omasta mukavuusalueestaan. Kun tekeminen vapautuu ensin omien rajojen laajuiseksi, voi sen jälkeen vierailla uuden oppimisen ja näkökulmien avaamisen alueella turvallisemmin. Epäonnistuminen uuden ihmisen kanssa ei enää pelota, kun on ensin lämmitellyt tutummassa seurassa.
Työpajan vetäjänä on hyvä tehdä valintoja harkiten. Joskus on syytä avartaa ajattelua ja purkaa yhteisön sisäisiä ryhmittymiä, kun taas joskus on tarkoituksenmukaista, että työskennellään samoissa ryhmissä. Jälkimmäinen tilanne tuo lisäarvona sellaista aiheeseen syventymistä, jota ei nopeasyklisellä parienvaihdolla saada.
Yhteenvetona: rutiini täytyy muodostaa ennen kuin se voidaan rikkoa.
Liian radikaali osallistaminen ilman ”lämmittelyä” tai voimakas hyppäys epämukavuusalueelle pahimmillaan kariuttaa koko yhteisen työskentelyn.