Olin taannoin Helsingin kirjamessuilla ihastelemassa kirjapinoja ja kirjojen ääreen hakeutuneita ihmisiä. Sukelsin itsekin muiden sekaan ja ihmettelin: miksi en useammin kiertele kirjapinojen välillä?
Ennen kuin mieleni ehti ajatella muuton yhteydessä tuskailemaani hyllyjä täyttävää kirjamäärää tai sähkökirjojen potentiaalista ekologista vaikutusta, tajusin olevani uusien mahdollisuuksien äärellä. Kirjojen keskellä minulle aukeni uusia maailmoja ja olin jotenkin enemmän kosketuksissa ympäröivään todellisuuteen.
Olen aikuiselämäni aikana sulkenut itseltäni tiedonsaantimahdollisuuksia järjestelmällisesti pois. Kotiovessani on aina lukenut: “Ei mainoksia, kiitos,” ja siivoan itseäni säännöllisesti pois lukematta jäävien uutiskirjeiden listoilta. Pari vuotta sitten vähensin radikaalisti uutisten lukemista, koska huomasin voivani pahoin maailmantilaa seuratessani.
Ajatukseni siitä, että minä valitsen, mistä impulssini saan, onkin ajanut minut tilanteeseen, jossa onnelliselle sattumalle ei ole mahdollisuutta.
Ihmisen luovuudelle tekee hyvää saada joskus polttoainetta ulkopuolisista ärsykkeistä. Erilaiset signaalit omasta toimialasta ja ympäristöstä – puhumattakaan maailmasta niiden ulkopuolella – jäävät herkästi huomaamatta, jos niille ei itseään altista.
Messuvierailu kääntyikin oppitunniksi innovaatioista. Onko sinulle syntynyt jokin oivallus yllättävässä tilanteessa?